“Mä lähden himaan”, raikasi kasarmin käytävillä kello 5.48 tänä aamuna. Se kauan odotettu heinäkuun aamu koitti siis viimein. Kapiaiset piinasivat meitä vielä viimeisillä varusluovutuksilla ja loputtomalta tuntuneella odotuksella, ennen kuin tohtivat laskea sotilaspassin intin kuluttamiin käsiimme. Ja sen jälkeen reserviin poistuimme, huojentuneina.
Viimeiset inttikuvat löytyvät luonnollisesti mediasivustoltani.
Uusille mosille toivotan reiluja hajoamisia niin aamupuuroon, tetsariin, hyttysiin, helteisiin, sipaan kuin myös tuleviin kipinöihinne. Pitäkää kuitenkin mielessänne, että intti on vain inttiä; sitä ei kannata ottaa liian vakavasti. P-kausi on kaikkein pahin, sen jälkeen kaulus löystyy ja henki pääsee kulkemaan vapaammin.
Näin jälkikäteen hieman harmittaa, etten kirjannut ylös P-kauden ajatuksiani. Niissä olisi ollut aihetta yhteen jos toiseenkin kulmakarvoja nostattavaan blogikirjoitukseen. Ja jos kirpeänsävyisistä itkukirjeistä ei olisi muuta iloa ollut, niiden lukemisesta olisi varmasti näin jälkikäteen nauttinut.
Tähän loppuun sorvasin pienen aforismin, joka toivottavasti helpottaa uusien mosien palvelukseenastumista:
Hajosin, mutta kaverit kokosivat minut yhteen — entistä ehommaksi.
Pe 07.07.2006 kello 20:01
Ooohoi. Good to have you back, son. You’re one helluva soldier, Jack.