Viimeisen puolentoista kuukauden aikana on monesti tuntunut siltä, että nyt pitäisi kirjoittaa blogia, mutta aika ei ole sitä sallinut. Rupesin pääsiäisen alla kirjoittamaan kelailemaan kuukauden tapahtumia ja raapustelemaan niistä blogia. Juttu vain venyi venymistään. Päätin nyt viimein katkaista pitkityksen ja julkaista blogin niistä henkilökohtaisesti tärkeimmistä tapahtumista.
Tietokoneongelmia
Vuosia uskollisesti palvellut läppärini oli jo viime kesästä varoitellut kiintolevyn rikkoontumisesta, kun viimein ennen maaliskuun puoliväliä koneen toiminta muuttui sietämättömän epävakaaksi. Todennäköisesti laakereiden kulumiseen liittyvä ongelma jumitti Windowsin vähän väliä, jos konetta ei huomannut ravistaa tai kallistaa levyn luvun aikana.
Hetken harkitsin jo kokonaan uuden koneen ostamista, mutta pelkän kiintolevyn vaihto oli sen verran edullinen ja helppo prosessi, ettei vanhan uskollisen Amilo Pron romuttaminen ollut järkevää. Päätöstä puolsi se, etten tarvitse prosessoritehoa nykyistä enempää, kun kone on suurelta osin vain työkäyttöä varten.
Niinpä laitoin uuden 2,5-tuumaisen levyn tilaukseen. Kapasiteettia se tarjoaa tuplasti aiempaa enemmän, 80 gigatavua, ja nopeuttakin löytyy pöytäkoneiden normilevyjen verran. Hankinta kustansi noin 100 euroa.
Onneksi olin hankkinut vanhan levyn oireilun takia ulkoisen kovalevyn, jolle varmuuskopion omat tiedostot muutaman viikon välein. Niinpä tiesin, ettei kirjoitustöistä tai iTunes-kirjastosta tarvinnut murehtia.
Vaivaton prosessi järjestelmän palauttaminen entiselleen ei silti ollut. Windows XP asentui uudelle levylle kiltisti, mutta järkyttävä määrä erinäisiä päivityksiä — sekä Windowsiin että laiteajureihin – tuhrasi aikaa piinallisen paljon. Omat ongelmansa tuotti Windowsin onneton tila ennen Service Pack 2:ta, sillä puutteellisten WLAN-ominaisuuksien takia kone oli pidettävä Ethernet-kaapelin päässä päivitysten lataamisen ajan.
Toimintavalmiina kone oli päivän päätteeksi. Vielä edessä muutamien tärkeiden ohjelmien asennus sekä omien tiedostojen palautus ulkoiselta kovalevyltä. Jätin palautustoiminnon päälle yön ajaksi.
Aamulla kaikki näytti olevan valmiina, mutta se oli vain hetkellinen harhakuva. Kauhukseni huomasin, etten päässyt käsiksi palautettuihin tiedostoihin. Kovalevytilaa oli kyllä kulunut, mutta Windows ei suostunut käsittelemään tiedostoja. Raivosin tärkeiden tiedostojen menetystä ja manasin jo Retrospectin varmuuskopiointiohjelmiston syvimpään helvettiin.
Tähänkö nyt päädyttiin?
Sitten kiivaan Googletuksen kesken tajusin, että Windowsille oli uudelleen määriteltävä kansion käyttöoikeudet. Hyvä minä! Toisesta järjestelmästä kopioitu tiedostopuu ei tietenkään suostunut toimimaan ilman oikeita käyttöoikeuksia. Onneksi oikeuksien korjaaminen ei vaatinut juuri muuta kuin muutaman ruksin napsauttamista.
Kaikki hyvin, viimein. Yhteensä “helppoon” operaatioon tuhrautui lähes kaksi kokonaista päivää. Kyllä tietokoneet sitten osaavatkin joskus olla ärsyttäviä — osaltaan toki oman ajattelemattomuuden takia.
Jälkikäteen en kyllä kadu kiintolevyn vaihtoa. Tuore Windows nopealla kiintolevyllä toimii häikäisevän ripeästi. Enää ei tarvitse kärsiä 10 minuutin buutista, ohjelmien tervaisesta reaktiokyvystä tai järjestelmän kaatuilusta. Ainoa huono puoli nopeassa levyssä on sen ääni: 7200 kierroksen pyörimisnopeus tuottaa selvää suhinaa ja lievää resonanssia koneessa, joka muuten toimii useimmiten täysin äänettömästi.
PlayStation 3:n lanseeraus
Tietokoneen kunnostuksen jälkeen edessä rupesi häämöttämään PlayStation 3:n lanseeraus. Konsolia jo pitempään käyttäneenä sain muutamia sanojani Aamulehden PS3-artikkeliin. Yllätyksekseni myös Iltalehti pyysi haastattelua, jossa puolestaan kertoisin perusteluja Xbox 360:n paremmuudesta.
Pelkäsin puhuvani itseni pussiin, mutta ainakin omasta mielestäni onnistuin löytämään oikeat vahvuudet kummallekin laitteelle. PlayStation 3 on varmasti monipuolisin konsoli, mutta se ei tule ilmaiseksi. Xbox 360 tarjoaa runsaasti suorituskykyä verrattain pienellä rahalla ja sisältää ainakin toistaiseksi parempia verkkopalveluita. Microsoftin etumatka myynneissä on myös ruvennut näkymään pelivalikoiman monipuolistumisena, kun monet PlayStation-yksinoikeudet ovat kääntymässä Xbox-ympäristöön.
Viimein koitti perjantai 23.3. Lähinnä huvittuneena seurasin konsolin kotiin kantaneiden ihmisten innostuneisuutta keskustelualueilla. Oli kiva nähdä samoja tunteita, jotka olin kokenut toista kuukautta aiemmin. Itse riemuitsin PAL-PS3:n matkassa saamastani PSP-käsikonsolista, jonka hurmaava LocoRoco vei mennessään. Yksinkertainen sivusta kuvattu tasoloikka on silkkaa hupia, josta voi nauttia pitkissä tai pätkissä tuokioissa. Juuri sellaisia käsikonsolipelien pitäisi olla.
Uutuuspleikkarin lanseeraustapahtumaan en lähtenyt mukaan. Raporttien mukaan paikalla oli hyvä meininki, kiitettävä tarjoilu sekä epäilyttävää irstailua. Tiedä häntä. KonsoliFINin jengistä Smiis, feldon ja NviperO kertovat omat mietteensä tapahtumasta. Siitä tulikin mieleeni, että pitää muistaa lisätä Smiisin aka Cubasen Karhulandia linkkilistaan.
Omaan valmistautumiseeni ei kuulunut biletystä, vaan kirjoitin pieniä juttuja Storessa julkaistuista peleistä. Niitä ei kuitenkaan julkaistu viikkoja etukäteen, minkä GT HD Concept todisti oikeaksi ratkaisuksi. Vielä torstaina pelistä oli tarjolla versio ilman Force Feedback -tukea, mutta perjantaina se korvaantui uudella rattia vavisuttavalla painoksella. Lanseerauspäivänä julkaistu arvostelu ehti silti hetkisen sisältää väärää tietoa, mutta sen suurempaa mokaa ei onneksi sattunut. Tilanne olisi voinut olla toisenlainen, jos arvostelu olisi julkaistu päiviä aiemmin.
Harmillisesti yhtään levyllä julkaistua PlayStation 3 -peliä ei saatu arvosteltua lanseerauksen yhteydessä. Promokappaleet olivat reilusti myöhässä, mikä viivästytti arvosteluprosessin alkua. Sain onneksi paikattua puutetta pikaisesti tehtaillulla MotorStorm-haastattelulla. Mitään erityisen mielenkiintoisia kysymyksiä joukkoon ei sattunut, mutta aikataulun huomioiden lopputulos oli mielestäni ihan hyvä.
Jatkossa kaasua kevyemmin
Viime viikkoina tekemisestä ei ole ollut pulaa. Aikaa ovat vieneet MotorStorm, Ridge Racer 7, Formula One Championship Edition ja muutamat muut pikku pelit ja artikkelit. Kaahailupeleistä sain ainakin sellaisen annoksen, etten vähään aikaan huristeluun koske.
Formulaa tosin katsoin kokeilumielessä MTV3:n Anytime-verkkopalvelusta. Koskan en ole suostunut Maxista maksamaan, ainoa mahdollisuus nähdä suoria kisalähetyksiä on Internet. Palvelu toimi kohtuullisesti, vaikka kuvanlaatu ei tietenkään TV:tä vastaakaan. Päivän katseluoikeus vain maksaa sen verran paljon, ettei kisoista todennäköisesti tule katsottua kuin ne tärkeimmät.
Pelipuolella Halo 3:n beta lähestyy kovaa vauhtia. Tietyllä tapaa olisin mieluummin osallistunut Shadowrunin betaan, koska peli vaikuttaa tuoreelta ja monipuoliselta. Paavi teki aiheesta kattavan ennakon. Harmikseni Halo 3 ei ilmeisesti laajenna moninpeliään Spartan-sotien ulkopuolelle, vaikka universumi siihen oivat mahdollisuudet antaisikin.
Haluaisin Haloon dynaamisesti kehittyvän moninpelimuodon, jonka alkutilanteessa esimerkiksi viisi verrattain heikkoa Hell Jumperia hyökkäisi 15:n vahvan eliitti-Covenantin kimppuun. Hell Jumperit syntyisivät kuollessaan uudelleen, mutta Covenantilla aloittanut pelaaja muuttuisi kuollessaan Hell Jumperiksi. Lopputilanteessa liki parikymmentä Hell Jumperia ottaisi maalikseen viimeiset Covenantit, jotka yrittäisivät selvitä erän loppuun asti.
Tällaiset painopisteenmuutokset ovat moninpeleissä mielestäni mielenkiintoisia, koska ne luovat eläviä, kehittyviä tilanteita. Sitä kautta Hell Jumpereiden alun ahdistunut tunnelma muuttuisi joukkovoimaksi ja Covenantien ylivoima pakokauhuksi. Samalla epätasaiset puolet korostavat tiiviin joukkueen merkitystä uudella tavalla. Tehokkaan aseen sijaan joukkuekaverista tulee tärkein hengenpidin, koska toinen voi nähdä, mitä toinen ei näe.
Tämän kevään kovimpiin peleihin lukeutuu kyllä Guitar Hero II. Aiemmin en ole liiemmälti rytmipeleihin paneutunut, mutta uskallauduin hankkimaan Xbox 360:lle julkaistun painoksen Live Arcade -peli Boom Boom Rocketin rohkaisemana. Hauskaa on pitänyt joka kerta, kun kitaraan on tarttunut – vaikka opittavaakin on paljon. Meikäläisen sorminäppäryys rupeaa pettämään jo keskivaikeissa biiseissä vaikeista puhumattakaan. Mutta se onnistumisen riemu, se kun onnistuu tiluttamaan esimerkiksi Iron Maidenin upean Trooperin, se korvaa harjoittelun tuskan ja hien moninkertaisesti.
