Pian tulisi täyteen kuusi vuotta KonsoliFINin ylläpidossa. Se on pitkä aika. Sivusto ja sen ylläpitokäytännöt ovat pinttyneet mieleen kuin muinaiset luolamaalaukset kallioon. Eniten sivustossa on kuitenkin oppinut arvostamaan tekijäporukkaa, johon kuuluu monia mainioita pelikavereita.
Siksi tuntuu haikealta myöntää itselleen, että KonsoliFIN-ajat — ainakin niissä tutuissa merkeissä — ovat lähenemässä loppuaan. Eilen nimittäin alkoi osa-aikainen toimitustyö Gamereactor-lehdessä. Tärkeimpänä erona KonsoliFINiin on se, että nyt työpanoksesta jopa maksetaan pientä palkkaa ja kurja opiskelijakin saattaa saada jotain muuta kuin makaronia ja tonnikalaa syödäkseen.
Vaikka pintapuolisesti työ on samaa kuin aiemminkin, tiettyjä sopeutumista vaativia eroja uusi ympäristö on tuonut tullessaan. Harrastelijayhteisössä esimerkiksi tekstien pituuksiin ei tullut kiinnitettyä huomiota, mutta lehdessä palstatila on säännösteltyä. Toisaalta yhteisön verkkouutisissa jokainen kirjoittaja voi käyttää vapaasti omaa harkintaa sen suhteen, mikä on mielenkiintoista ja relevanttia, ja miten asian esittää. Lehdellä on tarkemmat linjaukset tyylin ja sisällön suhteen.
Voisi sanoa, että on astunut aiempaa ahtaampiin saappaisiin, mutta samalla myös mielenkiintoisempiin haasteisiin. Potentiaaliahan vasta tovin Suomessa toimineella Gamereactorilla on, sillä lehdellä on toimitus meidän lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Se antaa oivat lähtökohdat tarjota uniikkia ja ajankohtaista sisältöä, pohjoismaisella otteella.
Toivottavasti pystyn edes hieman auttamaan Suomen Gamereactoria vahvaan nousukiitoon. KonsoliFINiä ei kuitenkaan tässä tohinassa unohdeta.
Tsekkaa Gamereactorin verkkosivut osoitteessa gamereactor.fi!
Su 16.03.2008 kello 12:57
Tsemppiä vaan! Kannattaa nauttia pelilehdistä niin pitkään kun niitä vielä markkinoilta löytyy
Ma 17.03.2008 kello 01:32
Voi, voi, on se liika kova paikka nuorelle ihimiselle!
No ei mutta koita pitää ihtes miehenä, vaikka et enää konsolikolli olekaan. En ehkä vihaa sinua. Ehkä.
Millähän sitä itse sitten tienaisi rahaa, kun syksyllä opiskelutkin alkavat. Ehkä pitää alkaa myydä itseään kadulla… korjaan, mainostilaa Lammasliivi Productionsin huikeisiin tuotteisiin. Product Placementtia!
“Kylläpä nämä Marimekon uudet Lammasliivit tuntuvatkin pehmeiltä!”