Jimm’s Silent Gamer — pelikone kohtuurahalla?

Olen nyt parisen viikkoa käyttänyt kotimaisesta Jimm’s PC Storesta hankittua Silent Gamer -konepakettia, jonka hankintaa puntaroin aiemmin kesällä. Peruskokoonpanon hinta on (tai oli hankintahetkellä) euron alle tonnin, ja koneen sisältä löytyy muun muassa Intelin Core 2 Quad -neliydinprosessori. Kannattiko hankinta?

Jimm’s tietää, mitä tietokoneharrastajat valmiskoneissa karttavat, ja on kasannut markettimikroja tasapainoisemman tietokoneen. Neliydinprosessorin kaverina on nykypäivänä mukavat 4 gigatavua RAM-muistia, ominaisuuksitaan ja hinnaltaan erinomainen GeForce 8800 GT -näytönohjain sekä reilusti kiintolevytilaa. Kokonaisuus on pakattu siistiin mustaan koteloon, ja koneen turhat mölinät on karsittu hiljaisilla tuulettimilla. Esimerkiksi näytönohjaimen vakiojäähdytin on vaihdettu hiljaisempaan. Tällaisen koneen voisi rakentaa itsekin ja säästää hippusen, mutta koneessa oleviin osiin nähden hinta on silti enemmän kuin kohtuullinen.

MUUTAMA MUUTOS, KIITOS

Aivan peruskokoonpanoon en kuitenkaan tyytynyt, vaan halusin tehdä siihen muutamia muutoksia. Tämä onnistui muitta mutkitta. Ensimmäisenä vaihtoon lähti alkuperäinen 500 watin virtalähde, joka ei anna kovin paljon päivitysvaraa uutta näytönohjainta tulevaisuudessa hankkiessa. Nykyiset lippulaivanäytönohjaimet vaativat noin 400-500 watin virtalähdettä, joten päädyin hieman tehokkaampaan, mutta silti hiljaiseen, Coolermasterin 850 watin virtalähteeseen.

Näytönohjain jättää hädin tuskin yhden PCI-E-paikan vapaaksi, mikä heikentää päivitettävyyttä.

Virtalähteen jälkeen rupesin ahnehtimaan tilaa. Vaikka vakiona mukana oleva 500 gigatavun kiintolevy on enemmän kuin tilava, lisätila ei ole koskaan pahitteeksi. Ja kiintolevythän ovat nykyään halpoja. Toinen samanlainen kiintolevy nosti tallennuskapasiteetin lähes yhteen teratavuun (aivan täyttä kapasiteettiahan ei levyistä ikinä saada käyttöön). Kakkoslevyn hyötynä on myös parantunut luotettavuus: jos toinen levy pettää, kaikki tiedostot eivät jää rikkinäiselle levylle. Luotettavuutta ja suorituskykyä yritin vielä optimoida osioimalla levyt useisiin pienempiin osioihin (tästä jäljempänä).

Lisäsin samaan tilaukseen langattoman näppäimistön ja hiiren, koska sellaiset ovat ihan mukava olla olemassa. Aikaisemminhan olen käyttänyt lähinnä kannettavaa tietokonetta, joka ei tietenkään moisia kapistuksia tarvitse. Näin koneen kokonaishinnaksi tuli toimituksineen noin 1250 euroa. Näyttö oli jo vanhastaan.

MITÄ PAKETISTA KUORIUTUU

Valmiskoneiden mukana ei yleensä toimiteta kuin välttämättömimmät ohjelappuset ja ajurilevyt, mutta Silent Gamerin kylkiäisenä tuli laatikollinen erilaista tarviketta ja tavaraa. Paketissa oli ilmeisesti kaikki, mitä koneessa käytettyjen osien mukana on tullut, sillä johtoja, ruuveja, romppuja ja kirjasia oli yllättävän paljon.

Itse kone oli pakattu siististi kotelon alkuperäiseen laatikkoon, josta sen siirsi nopeasti omalle paikalleen. Käyttöönotto oli helppoa, sillä koneeseen oli esiasennettu Windows Vista Home Premium (32-bittinen versio) ja tarvittavat ajurit. Jostain syystä mukana myytyä F-Secure Internet Security 2008:aa ei kuitenkaan oltu koneeseen asennettu, joten sen joutui itse asentelemaan.

Jälkikäteen ajateltuna F-Securen pois jättämisellä olisi voinut helposti säästää sen 50 euroa. Nykyisin vastaava ohjelmisto kuuluu moniin ADSL-liittymiin, ja ainakin Sonera myöntää tietoturvapalvelusta kolme lisenssiä. Näin ollen olisin aivan yhtä hyvin voinut käyttää samaa tietoturvapalvelua kuin kannettavassa tietokoneessa. Vuoden kuluttua lisenssin joutuu joka tapauksessa uusimaan tai vaihtamaan. Lisäksi huomasin vasta hiljattain, että emolevyn ajuri- ja ohjelmistorompulta löytyy Norton Internet Security sekä muita hyötysovelluksia aina varmuuskopioinnista ylikellotukseen. Doh!

Etupaneeli jää oven taakse. Samalla DVD-aseman ääni vaimenee.

Aivan alusta asti miellyttänyt ominaisuus koneen käytössä on sen verrattain hiljainen käyntiääni. Äänetön se ei ole missään nimessä, mutta rauhallinen hurina — rasittavan sirityksen sijaan — tuskin ketään häiritsee. Sen sijaan mielipiteitä saattaa jakaa etupaneelin oven kirkkaan sininen valojuova, joka hämärällä on aika voimakkaan näköinen. Varsinkin jos koneen sijoittaa oikealle puolelleen näkyville (esim. pöydälle), valo voi pistää silmään ikävästi. Kone istuu tästä katsottuna vasemmalla alaviistossa, eikä valo näin päin häiritse.

Tässä välissä pitää mainita, että Muropaketin artikkelissa mainittu koneen takaa etupaneelin kortinlukijalle kulkeva johto on poistettu. Johto kulkee nyt siististi kotelon sisällä, eikä ole epäkäytännöllisenä lisukkeena mikron taakse kertyvässä johtoviidakossa.

VOI VISVA, TÄÄ ON NIIN VISTA

Pääsin käsiksi Windows Vistaan vasta tämän koneen myötä. Kaiken käyttöjärjestelmän saaman kritiikin jälkeen täytyy sanoa, että olin jopa hieman huojentunut. Ei Vista ainakaan näin Service Pack 1:llä huollettuna ole käyttökelvoton, vaan pääasiassa ihan toimiva  käyttöjärjestelmä. Järjestelmäresursseja se vaatii, mutta tällä kokoonpanolla Vista on itse asiassa aika nopea. Turhaa latailua ikkunoiden tai ohjelmien avautumisessa ei ole esiintynyt. Toisaalta ei tällä raudalla pitäisikään esiintyä.

Ensimmäisenä Vistassa huomaa tietysti uuden Aero-ulkoasun, joka on ihan mukavaa silmänkarkkia olematta kuitenkaan häiritsevän blingbling. Jollain tavalla läpinäkyvyystehosteet antavat kuvaan ilmavuutta, eikä ikkunoiden välissä luoviminen ole ankeaa betoniviidakossa vaeltelua kuten wanhoilla Windowseilla. Pienillä näytöillä ikkunoiden paksut kehykset saattavat tuntua turhan suurilta, mutta niitä voi pienentää helposti.

Sen sijaan uusi Flip 3D, joka kääntää auki olevat ikkunat kolmiulotteiseksi rivistöksi, on täysi susi. Ominaisuus yrittää esittää ikkunat intuitiivisessa, kätevästi plärättävässä muodossa ikään kuin ne olisivat arkistoon asetettuja kansioita. Flip 3D ei kuitenkaan tehosta käyttöä lainkaan, vaan tuntuu turhalta kikkailulta. Saman asian ajaa klassinen Alt + Tab -yhdistelmä, mutta nopeammin ja selkeämmin — varsinkin kun ohjelmaikkunoista esitetään selkeä esikatselukuva myös tässä “Flip 2D:ssä”.

Vistaan on lisätty muutamia käteviä työkaluja, joita ei ole ollut aiemmissa Windowseissa vakiona. Esimerkiksi kiintolevyjen osiointi onnistuu nyt suoraan Windowsista käsin. Tämä on erinomainen juttu, koska osioinnin tarve kasvaa sitä mukaa, kun levyjen koot kasvavat. Enää ei ole käytännöllistä pitää valtavia levyosioita, jotka sotkeutuvat omiin tietoihinsa ja hidastavat järjestelmän toimintaa. Täsmällisten osioiden varmuuskopiointikin on miellyttävämpää kuin koko levyn. Windowsin osiointityökalu ei ole maailman monipuolisin, mutta täyttää perustarpeet ja pilkkoo uuden kiintolevyn osioihin ilman turhaa vaivaa. Omat levyni osioin viiteen osioon, tosin väliin mahtuu varaamattomiakin osioita tulevaisuutta silmällä pitäen.

Vista on tietysti ykköslevyn alussa, sen jälkeen olen varannut tyhjää tilaa mahdolliselle Linuxille. Levyn loppupuolella on iso osio omille multimediatiedostoille ja varaamatonta tilaa kaiken varalta. En varannut heti koko levyä käyttöön, jotta osioista ei tulisi turhan isoja. Tällä tavoin voi ehkäistä tiedon pirstoutumista tai ainakin nopeuttaa eheytysprosessia. Kakkoslevyn alussa on pieni osio sivutustiedostolle, ja sitä seuraavat ohjelmille ja peleille pyhitetyt osiot. Syy ohjelmien erottamiseen Windowsin käyttämältä levyltä on se, että molempia levyjä voidaan lukea samanaikaisesti. Jos kaikki tiedostot olisivat samalla levyllä, lukupään olisi hypittävä paikasta toiseen hakiessaan Windowsin ja ohjelmien tietoja eikä niiden samanaikainen lukeminen olisi mahdollista. Windowsin virtuaalimuistina toimiva sivutustiedosto taas löytyy aina nopeasti toisen levyn alusta.

Levynhallinta on yksinkertainen, mutta asiansa ajava sovellus.

Optimitilanteessa edes sivutustiedosto ja ohjelmat eivät olisi samalla levyllä, mutta siihen olisi tarvittu kolmas kiintolevy, esimerkiksi pelkästään käyttöjärjestelmille pyhitetty järjestelmälevy. Päädyin tällaiseen kompromissiin ja seurailen, miten se pitemmän päälle toimii. Mitään sääntöä osiointiin ei ole, vaan kannattaa aina ajatella omia tarpeita juuri varmuuskopioinnin ja tiedon järjestelyn kannalta. Älyttömän suuria nopeusetuja osiointi ei kuitenkaan missään tapauksessa tuo, vaan lähinnä se voi pitää koneen vetreänä pitempään (kaikkihan tietävät, miten Windows tuntuu ajan kanssa vain hidastuvan ja hidastuvan).

Vistan hyviin puoliin pitää myös nimetä XP:stä tehostunut tiedonhaku. Jos esimerkiksi C-asemalta haluaa löytää tiedoston “kalapala.txt”, tiedostonimen voi kirjoittaa Resurssienhallinan hakukenttään ja todennäköisesti tiedosto pomppaa esiin parissa sekunnissa. Tykkäsin vieläpä konfiguroida hakua niin, että aina kun Resurssienhallinnassa kirjoittaa jotain, teksti menee suoraan hakuun. Näin välttyy ylimääräiseltä klikkailulta.

Ja kun puhe oli Resurssienhallinasta, sitä myös tarkoitin. Vanhaa Oma tietokone -systeemiä ei ole enää olemassa, vaan kaikki levyjen ja tiedostojen selailu tapahtuu kätevässä ja yhtenäisessä Resurssienhallinta-tyyppisessä käyttöliittymässä. Tiedostopuu näkyy ikkunan vasemmassa reunassa ja auki olevan kansion sisältö pääkehyksessä. Toimii. Niin ikään Omat tiedostot -kansio on saanut kenkää ja on korvattu käyttäjän nimellä kulkevalla kansiolla. Sieltä löytyvät esimerkiksi Musiikki, Kuvat, Ladatut tiedostot ja yleispätevä Tiedostot-kansio, johon tallennetaan tekstit sun muut. Uuden asettelun voisi nähdä myös sillä tavalla, että multimedia on vedetty pykälää ylemmälle tasolle Omat tiedostot -kansiosta, joka on nimetty uudelleen Tiedostoiksi.

Kirjainyhdistelmä "gt" löytyy monesta kohteesta. Kirjoittamalla "gtr e" ehdotetut kohteet saisi rajattua GTR Evolutioniin, jonka arvostelu on muuten tulossa Gamereactoriin elokuun lopulla!

Windowsin peruspiirteistä Käynnistä-valikko on kokenut ehkä suurimman muutoksen. Aikaisemminhan valikossa avattiin pieniä listaikkunoita, jotka saattoivat pinoontua ruudun vasemmasta laidasta oikeaan laitaan. Nyt kaikki tapahtuu ensimmäisen listaikkunan sisällä. Klikkaamalla kansioita niiden alle ilmestyvät kansion sisällä olevat kohteet, joten valikko toimii periaatteessa kuin tavallinen kansiopuu. Hiiren käyttäjille uusi valikko on sekava, varsinkin jos valikossa on paljon kohteita, mutta näppäimistöninjat voivat hakea valikosta kohteita samalla tavalla kuin Resurssienhallinnan haulla. Esimerkiksi iTunes (joka muuten on pirullisen takkuinen Vistassa) aukeaa kätevästi painamalla Windows-näppäintä, kirjoittamalla “itunes” ja painamalla Enter. Hiirtä ei tarvita lainkaan. Nopeaa ja helppoa.

No, onhan siinä Vistassa ärsyttävyytensäkin. Ensimmäisenä mieleen tulevat ne lukuisat “olitko se varmasti sinä” -tyyppiset kyselyt tiettyjä ohjelmia avatessa. Ominaisuus on tehty parantamaan tietoturvaa ja estämään haittaohjelmien ajaminen käyttäjän tietämättä. Samalla kuitenkin monet omat ohjelmat käynnistävät hitaasti, kun Windows ensin pohtii uskaltaisiko ohjelmaa suorittaa käyttäjältä kysymättä. Ja onhan se typerän tuntuista, kun juuri on klikannnut ohjelman kuvaketta ja heti perään Vista kysyy lupaa ohjelman käynnistämiselle. Ominaisuus ei koske yleisesti tunnettuja ohjelmia (nettiselaimet, sähköpostiohjelmat, pelit, mediasoittimet), mutta esimerkiksi Fraps-kuvankaappausohjelmasta Vista kysyy joka kerta käynnistyslupaa.

Eikä Vista kuitenkaan ole immuuni viruksille. Kuten jo aiemmin avauduin, olin onnistunut hankkimaan Internetistä oikein pöpölauman Vistaan. Toki tästä pitää syyttää myös itseään, sillä en muistanut skannata ladattua tiedostoa ja sallin sen avaamisen.

Oudoista suunnitteluratkaisuista eräs oudoimmista on vanhaa perua oleva oletus, että ohjelmat — tai siis Program Files -kansio — sijaitsee samalla osiolla Windowsin kanssa. Joo, Windowsin rekisterin takia ohjelmat ovat aika kiinteästi naimisissa käyttöjärjestelmän kanssa. Toisella osiolla turvassa olevat ohjelmat eivät toimisi Windowsissa, jos käyttöjärjestelmän osio jouduttaisiin alustamaan ja käyttöjärjestelmä asennettaisiin uudelleen. Ohjelmat olisi samalla asennettava uudelleen, jotta niistä saataisiin merkintä Windowsin rekisteriin. Mutta silti ihmetyttää, että käyttäjä pakotetaan pitämään tietyt ohjelmat samalla osiolla Windowsin kanssa. Valinta olisi vapautta. Rajoite kannattaa ottaa myös huomioon Windowsin osion kokoa määritellessä; pelkän Windowsin vaatima tila ei riitä.

Omat tiedostot sisältävät kansiot sen sijaan voi siirtää toiselle osiolle. Mutta kas, kaikki ohjelmat eivät tätä tietenkään ymmärrä, vaan pakolla tyrkyttävät tietojaan C-osiolle. Eikö Microsoft voisi luoda selkeän ohjauspaneelin, jossa käyttäjä määrittelisi oletuskansiot ohjelmille ja omille tiedostoille? Tämän jälkeen käyttöjärjestelmä pitäisi kiinni näistä asetuksista ja ohjaisi niskuroivatkin ohjelmat oikeille poluille. Olisi se niin hienoa. Ehkä sitten Windows 7:ssa. Tai sitä seuraavassa Windowsissa.

Tieysti yhteensopivuus on eräs kysymys Vistassa. Toistaiseksi en ole kokenut yhteensopivuusongelmia, mutta kyllä niitä on edelleen olemassa harvinaisempien tai vanhempien laitteiden ja ohjelmien kohdalla. Oma Vista Home Premium on 32-bittinen, joka on 64-bittistä versiota paremmin yhteensopiva. Tulevaisuutta ajatellen 64-bittiset Vistat ovat silti parempia, vaikka niiden ajurituki toistaiseksi jättääkin toivomisen varaa. 32-bittinen järjestelmä ei esimerkiksi tue neljää gigatavua enempää RAM-muistia (tämä rajoite ei ole Microsoftin keksimä), joten uusien muistikampojen asennus tähän koneeseen vaatisi käytännössä Vistan päivittämistä 64-bittiseksi. Ja se maksaa täyden lisenssin, kun koneessa on OEM-lisenssi. Jos Vistan olisi hankkinut niin sanotusti suoraan kaupan hyllyltä, Microsoftilta voisi tilata toimituskulujen hinnalla 64-bittisen version. Ökypaketti Vista Ultimatessa molemmat painokset olisivat jo valmiina.

NO, PELAAKO SILLÄ?

Silent Gamerin osat ovat noin vuoden vanhaa huipputekniikkaa, joten potkua riittää tänä päivänä pelin kuin pelin tarpeisiin. Esimerkiksi GTR Evolution, Bioshock, Call of Duty 4 ja Unreal Tournament 3 toimivat 1920×1200-resoluutiolla kaikki karkit katossa. Optimaalisen pelikokemuksen aikaansaamiseksi olen kuitenkin alentanut resoluutiota 1440×900:aan ja lisännyt nelinkertaisen reunojenpehmennyksen ja kahdeksankertaisen tekstuurisuodatuksen. Ruudunpäivitys pysyy näissä peleissä keskimäärin siellä 50-70 ruudun hujakoilla, tosin Bioshock on paikka paikoin yllättävänkin raskas. Perusteräväpiirtoresoluutiolla (1280×720 tai lyhyemmin 720p) sen saa kuitenkin pyörimään sulavammin kuin konsoleilla.

Näytönohjaimen pahin painajainen on Crytekin viime jouluna valmistunut Crysis, jonka korkeimmat grafiikka-asetukset eivät pyöri erinomaisesti millään kokoonpanolla. Silent Gamerillä peli on häthätää pelattava (noin 20-30 kuvaa sekunnissa), kun yksityiskohdat ruuvaa High-tasolle. Mielenkiintoisesti monimutkainen valaistus ja erilaiset shader-tehosteet ovat pelin kovimmat tehosyöpöt. Jos esimerkiksi suostuu luopumaan realistisen pehmeästä valon ja varjon leikistä, pelin saa rullaamaan jo varsin hyvin. Tällöin jopa jotkin muut asetukset voi vääntää maksimiinsa, eikä peli hidastu siitä lainkaan. Reunojenpehmennys on silti syytä jättää sikseen, koska jo nelinkertainen asetus tappoi ruudunpäivityksen täysin.

Crysis jaksoi piirtää tässä tilanteessa 25 kuvaa sekunnissa High-grafiikalla. Valaistus on kuvassakin tunnelmallinen, mutta kuva ei kerro mitään luonnon elävyydestä. Lehdet havisevat tuulessa, puut pirstoutuvat tulitaistelussa ja laineet huuhtovat rantahietikkoa. Crysis on tekninen taidonnäyte, mutta siitä saa kaiken irti vasta tulevina vuosina.

Miten hyvin mainitut pelit toimisivat, jos käyttöjärjestelmänä olisi Vistan sijaan XP, sitä on tällä haavaa mahdoton sanoa tarkasti. Erinäiset testit ovat osoittaneet, että useimmissa tapauksissa pelit toimivat muutaman kuvan nopeammin XP:llä kuin Vistalla, joten todennäköisesti tilanne olisi samansuuntainen myös tällä kokoonpanolla ja näillä peleillä. Lisäpuhtia XP:ssä voisi antaa vielä X-Fi-äänikortin hankinta, sillä äänikortti keventäisi keskusprosessorin kuormaa päällekkäisten äänten prosessoinnissa. Vistassa selvää tehoetua ei saataisi, koska käyttöjärjestelmän vakauden parantamiseksi äänten laitteistokiihdytys on poistettu EAX-tehosteiden käyttämästä DirectSound-rajapinnasta.

Äänikortin hankinta on silti mielessä, koska laitteistokiihdytystä tai ei, äänenlaatu on hyvällä kortilla aina parempi kuin integroidulla äänipiirillä. Silent Gamerin Gigabyte-emolevyltä löytyy Realtekin “HD-äänipiiri”, joka kyllä tuottaa integroiduksi piiriksi yllättävän hyvää ääntä, mutta ei niin hyvää kuin esimerkiksi läppärissäni oleva Audigy 2 ZS Notebook -mallinen kortti. Eron huomaa musiikkia kuunnellessa, sillä äänikortti antaa bassoon syvyyttä, soittaa diskantit kirkkaasti ja parantaa äänten erottelua. Integroidulla äänipiirillä äänet saattavat puuroutua kovimmassa ryskeessä.

Ääniin liittyen on vielä mainittava, että etupaneelin oikeassa alareunassa, jo sivupaneelin puolella, on kätevä mikrofoni- ja kuulokeliitäntä (samassa ryppäässä on myös kaksi USB-paikkaa ja Firewire-portti). Kuulokkeiden käyttö ei siis vaadi koneen taakse römyämistä. Parasta äänenlaatua liitännästä ei silti saa, vaan taustalla kuuluu jatkuva hento sirinä. Hieman parempia ääniplugeja olisin etupaneeliin kaivannut, mutta tämmöisiin nippeleihin puuttuu vain kritisoitavan ollessa vähissä. Juu, PCI-E-paikkoja olisi voinut olla enemmän käytettävissä, kotelon sinivalot olisi kiva saada pois kytkimestä, eikä se Vistakaan ei ole täydellinen. Silent Gamerin pikku rypyt unohtuvat kuitenkin nopeasti, kun pelit toimivat hienosti, ohjelmat juoksevat rivakasti ja kone käy ihanan hiljaisena. Passaa meikäläiselle.