Aiheuttavatko pelit väkivaltaista käytöstä?
Music Televisionin peliohjelman, GameLifen toimittaja Andrew Rosenblum vangittiin Bostonissa, kun hän uhkaili ex-tyttöystävää verilöylyllä.
”Aion tuoda (kirosana) aseen kouluusi ja tappaa sinut ja K:n (toinen naisopiskelija) ja kaikki joita rakastat! Siitä tulee uusi Virginia Tech!”, 20-vuotias Rosenblum kirjoitti BostonHerald.comin mukaan.
Rosenblum lähetti sähköpostin vain tunteja VT:n verilöylyn jälkeen. Virginian kouluverilöylyssä kuoli 32 ihmistä.
(Pelaajalehti.com)
Pelejä on viime vuosina syytetty monista väkivaltateoista, eikä Rosenblumin uhkaavasta käytöksestä ole todennäköisesti tulossa poikkeus. Pelaajat ovatkin reagoineet tapaukseen kuin siilit saalistajaan. Joidenkin aggressiivisista kommenteista tulee jopa sellainen olo, että nyt pelaajien suuri salaisuus todellakin olisi paljastunut: me olemme oikeasti mielenvikaisia!
Totta kai pelien vastustajat perustavat argumenttinsa tällaisiin tapauksiin, mutta ei pelialan siitä pitäisi säikähtää ja käydä sotajalalle. Ennemmin olisi oltava sovittelevalla kannalla ja ruvettava yhdessä tutkimaan interaktiivisen viihteen vaikutuksia laajamittaisesti. Voisi myös vertailla, miten moni väkivaltarikollinen oikeasti omaa pelitaustan. Vaikka kaikkia epätoivoisia tekoja ei maailman lehdistössä huomioidakaan, ei se tarkoita, etteikö trukkikuskikin osaisi asetta käyttää.
Käsittääkseni ei ole todistettu puoleen eikä toiseen, miten pelit muuttavat eri ikäisten ajatusmaailmaa. Voin avoimesti myöntää, että olen saanut pelistä virikettä jonkin asian kokeiluun tai ainakin kuvitteluun tosielämässä. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka väkivaltaiseen käytökseen.
Vika tuskin on pelin, jos pelaaja ei tunnista oikeaa ja väärää. Eräs taustalla piilevä ongelma voisi olla se, että vanhemmat ehkä aiempaa herkemmin jättävät lapsensa yksin pelkän pelin, TV:n tai elokuvan kanssa. Kun nuori varttuu koko ikänsä mielikuvitusmaailmassa, elämän arvot voivat vääristyä. Ihmisten välistä vuorovaikutusta ei korvata virtuaalihahmoilla.
Vastuutonta on myös pelien ostaminen lapsille niiden sisältöä tuntematta. K18-luokitukset ovat useimmiten paketin kyljessä hyvästä syystä. Pelit eivät ole leluja, joten niitä ei pitäisi sellaisena kohdellakaan. Vanhempien ilmeisestä valveutumattomuudesta huolimatta kasvuympäristön julkinen syyllistäminen ei käy päinsä, koska perhe on viihdettä pyhempi.
Lisäksi keskustelussa olisi aina muistettava, etteivät pelit rajoitu väkivaltaviihteeseen. Markkinoilla on monia tuotteita, jotka ovat jopa erittäin suositeltavia kaikenikäisille. Esimerkiksi luomiseen kannustavaa Viva Piñataa lasten on mahdollista pelata vanhempien kanssa yhteistyössä, rytmipelit tarjoavat liikuntaa ja kehittävät motoriikkaa ja joillekin pelit ovat olleet avain myös kielten oppimiseen. Skaala on niin laaja, että yksittäistapauksien myötä koko alan mustamaalaaminen on sama kuin sanoisi autojen olevan ruumisarkkuja kuolonkolarien takia.
Eivätkä autotkaan itsestään hurjastele.