Eilen julkaistu Forza Motorsport 2:n demoversio on kuohuttanut grafiikallaan. Pelistä julkaistut ennakkokuvat ovat olleet uusinnoista, joissa piirretään 30 ruutua sekunnissa ja jotka sisältävät pelitilantesta puuttuvia tehosteita. Niinpä varsinainen peligrafiikka ei täysin vastaa monien odotuksia, vaikka luvattuun 60 ruudun kuvanpäivitystahtiin sillä saralla ylletäänkin.
En kuitenkaan jaksaisi parjata grafiikkaa, koska peli on varsin tasapainoisen näköinen. Jo pelkässä tyylissä on menty eteenpäin alkuperäisestä Forzasta, minkä lisäksi ruudunpäivitys on tuplattu. Uusinnoissa kyllä huomaa, ettei Motion Blur korvaa virheetöntä ruudunpäivitystä. Lisäksi monet kameratehosteet — vaikka vetävän näköisiä ovatkin — poistavat peleistä välittömän läsnäolon tunnelman, kun kuva on televisiomaisen näköistä. Paljaalla silmällä katsottuna maailma ei näytä samalta kuin linssin läpi. Simulaatiossa pitääkin hakea naturalistista ilmettä säihkyvyyden sijaan. Värien käytössä ja uusintojen kuvakulmissa Turn 10:llä on silti vielä opittavaa Polyphonylta, jonka Gran Turismo -sarja häikäisi PS2:lla jo pelkän tyylinsä turvin.
Ajettavuudeltaan Forza Motorsport 2 on juuri sitä mitä odotinkin. Ajaminen on hauskaa ja riittävän luonnollisen tuntuista. Ilman ajoapuja en ensiyrittämällä meinannut saada Ferrari #11 Labre Competition 550 Maranello GTS:ää edes viivalta, kun kilpurin mieletön teho vatkasi kokematonta kuljettajaa puolelta toiselle. Totuttelun jälkeen pädilläkin pääsi vauhtiin, mutta lopulta Force Feedbackin kaipuu sai luopumaan ajatuksesta boikotoida Microsoftin rahastushenkistä rattipolitiikkaa. Pyörä lähtikin mukaan jo seuraavalla kauppareissulla.
Kotona taistelin ratin ulos laatikostaan ja viritin sen käyttövalmiiksi. Ensivaikutelma ei ollut järin ruusuinen, kun rinnalla oli Logitechin MOMO Force. Ratti on muovinen ja naksuu oudosti käytössä. Lisäksi se on selvästi suunniteltu olohuonetta silmällä pitäen, sillä työpöydällä ratti nousee turhan ylös ja polkimet ovat liian jyrkässä kulmassa suhteessa työtuoliin. Ensimmäiset kierrokset olivat kammottavaa säätämistä, mikä sai palaamaan loppuillaksi pädillä ajoon.
Yhden nukutun yön jälkeen tunnelmat olivat hieman paremmat. Asettelin poljinalustan etureunan alle tavaraa, jotta sain polkimien kulman paremmaksi. Kunnollisen totuttelun jälkeen meno rupesikin maistumaan. Ratilla ajaessa saa tärkeää tietoa siitä, mihin suuntaan auton perä hakeutuu. Näin korjausliikkeet on mahdollista tehdä hienovaraisesti, kun ei tarvitse odottaa selvää visuaalista palautetta sivuluisusta. Aivan parasta mahdollista voivastetta pyörä ei silti anna, koska tien kuopat eivät juurikaan tunnu ajaessa — lähinnä vain kanttikivet sekä nurmi- ja hiekka-alueet tärisyttävät rattia.
Kahden päivän aikana olen onnistunut tekemään myös muutaman makean ohituksen. Mieleen on jäänyt erityisesti ensimmäinen kunnon tilanne, kun Mugellon toisessa shikaanissa taitoin vasuriin ulkokaarteesta nousten johtajan rinnalle ja heti perään seuraavassa oikeassa kaasuttelin kisan kärkeen. Autenttinen ohitustilanne sai lähes ratkeamaan riemusta. Tekoäly vakuuttaa ajamalla lujaa, mutta useimmiten reilusti. Tässäkin tapauksessa kaveri yritti kuitata suoran päässä odottavassa nopeassa oikeassa, mutta pystyin jarruttamaan riittävän sisälle ja säilyttämään piikkipaikan.
Jos kisailu on näin kutkuttavaa jo yksinpelissä, mitä se mahtaa olla verkossa kavereiden kanssa? Forza Motorsport 2 on ehdottomasti oman odotuslistani kärjessä.
Saa nähdä, muuttuuko mieli, kun huomenna käymme KonsoliFIN-tuttujen kanssa testaamassa Halo 3:n moninpeliä.
PS. Rikoin tänään 10 000 Gamerscore-pisteen rajan Xbox 360:lla! Pitkäänhän siinä menikin. Ratkaisevat saavutukset irtosivat läpäisemällä mielenkiintoisen, mutta toteutukseltaan kehnon Bullet Witchin. Noitaräiskinnän taustalla lymyävät ideat olisivat kyllä ansainneet hieman viimeistellymmän lopputuloksen. Sitä paitsi päähahmo Alicia on ihq.